King’s Treasure

4.99/5 arvioitu 51 mukaisesti 51 1 King’s Treasure

Miten pelata King’s Treasure

Klikkaa tästä printti ystävälliseen versioon
Pelin esittely:

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi päästä käsiksi kruununjalokiviin? King’s Treasure vie sinut ajassa taaksepäin ja johdattaa jännittävään seikkailuun keskelle keskiaikaista Englantia. Sinun tehtäväsi on voittaa itsellesi kuninkaan aarre, mutta ole varovainen, matkan varrella piilee vaaroja. Päästäksesi käsiksi kruununjalokiviin sinun tulee päästä ensin hurjien kyläläisten ja linnan ritareiden ohi. Tämä Quasar Gamingn kehittämä jännittävä kolikkopeli tempaa mukaansa kenet tahansa. Ylellinen ulkoasu saa pelaajan tuntemaan itsensä lähes kuninkaalliseksi. Nappaatko sinä kuninkaan aarteen ennen kuin linnan ritarit pysäyttävät sinut?

Pelin kiekot on aseteltu kuninkaallista, tummanpunaista taustaa vasten. Pelirullia on yhteensä viisi kappaletta. Pelin värikkäät kuvakkeet asettuvat kolmeen riviin, ja pelissä on yhteensä 20 voittolinjaa. Slotista löytyy myös erikoisominaisuuksia, joiden avulla voittomahdollisuutesi kasvavat huomattavasti. Näitä ovat esimerkiksi scatter, wild ja ilmaiskierrokset. Peliin kuuluu myös progressiivinen jackpot, joka kasvaa suuremmaksi jokaisella pyöräytyksellä.

Lähde metsästämään itsellesi kuninkaan aarretta. Muista olla kuitenkin huolellinen, sillä matkan varrelta voi löytyä vaaroja.

Kuinka pelata King's Treasure slottia:

King’s Treasure on klassinen kolikkopeli, josta löytyy upeita erikoisominaisuuksia. Peli on tehty todella helpoksi pelaajan näkökulmasta. Aloittaaksesi pelin tarvitsee sinun vain valita pelikassaasi sopiva panos ja pyöräyttää kiekot pyörimään. Panosta saat helposti säädettyä pelin alalaidasta. Vasemmasta alalaidasta löytyy myös autoplay-ominaisuus. Autoplay laittaa rullat pyörimään automaattisesti, kunnes haluat laittaa sen pois päältä. Pelistä löytyy yhteensä 11 erilaista voittoja tuovaa symbolia, kuten kuningas, prinsessa, prinssi ja kruunu, Voittaaksesi tarvitset vähintään kolme identtistä symbolia ilmestymään voittolinjalle samaan aikaan.

Pelin minimipanos on 0,02 euroa jokaista voittolinjaa kohden ja maksimipanos 5 euroa. Kierroksen kokonaispanos voi siis olla jopa 100 euroa. Pelillä on 95.16% palautusprosentti, mikä tarkoittaa että sillä on korkea volatiliteetti.

King’s Treasure sijoittuu keskiaikaiseen Englantiin. Sen pienimpiä voittoja tuovat kuvakkeet ovat 10, J, Q, K ja A. Mikäli saat näitä kuvakkeita ilmestymään viisi samalle voittolinjalle, saat panoksesi takaisin 100-150-kertaisena. Matkatessasi lähemmäs kuninkaan aarretta löydät linnan ja kultaisen maljan. Nämä kuvakkeet tuovat sinulle panoksesi takaisin jopa 300-kertaisena. Seuraavana kohtaat prinssin ja prinsessan. Heiltä voit saada voittosi takaisin jopa tuhatkertaisena. Viimeisenä kohtaat itse kuninkaan. Saadessasi viisi kuningasta voittolinjalle voitat kuninkaan aarteen eli progressiivisen jackpotin. Voittamasi summa riippuu panoksesi koosta ja siitä, kuinka suureksi jackpot on ehtinyt kasvaa.

King'S Treasure ilmaiskierrokset ja erikoistoiminnot:

King’s Treasure on ominaisuuksiltaan hyvin yksinkertainen kolikkopeli. Pelin wild-symbolina on kuningas. Se korvaa kaikki muut kuvakkeet scattereita lukuun ottamatta. Pelin scatter-symboli on kruunu. Jos saat kolmesta viiteen scatteria samaan aikaan rullille, voitat 15-30 ilmaiskierrosta. Ilmaispelien aikana scatter toimii samoin kuin wild. Tällöin sinulla on kaksi aktiivista wild-symbolia pelissä ilmaiskierrosten ajan. Ne nostavat mahdollisuuksiasi voittaa itsellesi kuninkaan aarteen eli progressiivisen jackpotin. Pelissä on myös mahdollisuus lyödä vetoa voittorahoista jokaisen voiton jälkeen. Sen avulla voit voittaa pottisi moninkertaisena.

King’s Treasure on klassinen kolikkopeli, jonka seurassa voit viettää monta jännittävää hetkeä. Lähde mukaan seikkailuun ja nappaa itsellesi kuninkaan aarre!

Pelaa ilmaiseksi tai oikealla rahalla:

King’s Treasure soveltuu niin aloittelijoille kuin kokeneemmille pelaajille, sillä siinä on sopivasti haastetta. Pelin symbolit ja niiden tuomat etuudet voi kuitenkin opetella ennen oikeasta rahasta pelaamista. Quasar Gaming antaa kaikille mahdollisuuden päästä pelaamaan peliä sivustollaan ilmaiseksi. Ilmaispelin avulla peli tulee nopeasti tutuksi ja pian oletkin jo valmis pelaamaan oikeasta rahasta, jos haluat. Vain oikealla rahalla pelatessa olet mukana kuninkaan aarteen metsästyksessä. Tässä pelissä rohkeus palkitaan. Mitä suuremmalla panoksella uskallat pelata, sitä suuremman jackpotin voit voittaa.

Logos

To get the best Quasar experience, we suggest that you switch to Chrome!

 
Your browser is out of date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

×